Album Review: Toinen - Pelkää itseään

Ei turhaan "The Other" pidetä yhtenä tunnetuimmista kauhupunk-bändeistä Euroopassa. Punkin, kauhun ja gootin sekoitus on ollut raskaamman musiikin ystävien korvissa Misfitsistä tai Danzigista lähtien. Punkmusiikin sekoittaminen muiden alagenrejen ääniin ja sen koristelu (kauhu)kuvalla ei sinänsä ole huono resepti. Vastaava näyttelijäkilpailu on harvoin laadultaan "Toista" edellä, ja silti täytyy todeta hillitysti: "Toinen" ei ole toistaiseksi riittänyt loistavaan uraan. Viimeisen levyn ja joidenkin bändiläisten lähdön jälkeen vanhassa ruumiissa on vielä elämää. Kauhuelokuvasarjassa kuudes osa on yleensä hengästynyt tai se joutuisi keksimään itsensä uudelleen tyhjästä. Mutta elokuvat eivät ole ennätyksiä.

Viimeisimmän «The Other» -albumin «The Devils You Know» julkaisusta on kulunut yhteensä kolme vuotta. Aikaa, jolloin kokoonpano karuselli kääntyi niin rajusti, että bändi koostui hetken käytännössä vain laulaja Rod Usherista ja rumpali Dr. Caligari oli olemassa. Mutta Pat Laveaun (kitara), Ben Crowen (kitara) ja Aaron Tornin (basso) kanssa he löysivät sopivan korvaajan ja jopa kasvoivat kvartetista kvinteiksi. Tällä kokoonpanolla yhtye julkaisee nyt kuudennen albuminsa "Fear Itself". Mutta kokoonpanon muutoksesta huolimatta tässä mukana olevissa 14 kappaleessa ei oikeastaan ​​ole suuria yllätyksiä. Kuulee, että alussa on nyt kaksi kitaristia, mutta muuten «The Other» on pysynyt uskollisena itselleen. NRW:n seurue on ollut tien päällä vuodesta 2002, ja jatkuvasti vaihtuvista muusikoista, varsinkin basson soittajista huolimatta, heidän musiikkinsa ei ole kärsinyt.

Kölnin kauhupunkbändistä on tullut olennainen osa saksalaista skeneä, mutta sanaa punk ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti «The Other»:n suhteen, sillä soundi on tyylillisesti enemmän metallisuuntautunut. Tämä koskee myös "Fear Itselfiä", jonka tuotti jälleen Waldemar Sorychta (Grip Inc., Tiamat, Moonspell), joka ohjasi aiemmin "The Devils You Know" ja suunnitteli "New Blood" (2010) lopullisen äänisekoituksen. Uudella albumilla «The Other» luottaa jälleen laajaan pohjaan erilaisia ​​tyylielementtejä. Mitä levy-yhtiö kuvailee mainoskirjeessään "perinteiseksi metallin avaajaksi", on "ei koskaan enää". Ja juuri tämä kappale tekee selväksi, mitä vaikeuksia «The Other» kohtaa tavallisen fanin kanssa, sillä tämä kappale on ensisijaisesti ymmärrettävä «saksalaiseksi punkiksi», jolla ei ole mitään tekemistä muun albumin kanssa. Itseäni musiikillinen monimuotoisuus ei häiritse ollenkaan, mutta kriitikot voisivat pitää tätä laajaa tyylielementtien kirjoa suuntautumisen puutteena.

The Other - Dreaming of the Devil (virallinen video)

Esimerkiksi levy-yhtiö näkee elementtejä myös kappaleista "Thin Lizzy", "Iron Maiden", mutta myös "The Cult" ja "Danzig". Ja sitten vielä punkkia ja mielestäni ripaus «The Visiom Bleakia», mikä johtuu luultavasti suuntautumisesta pimeään aiheeseen. Kaiken kaikkiaan ei paha, mutta epätavallinen ja ehkä hieman arvaamaton. Välittömästi intron jälkeen kaiuttimista kaikuu edellä mainittu "Never more", jolla Kölnin syntyperäiset uskaltavat esittää avauksen ensimmäistä kertaa saksaksi. Tämä oli rohkea askel, varsinkin "Unheilig-Malen" jälkeen heidän oli hyväksyttävä kappale "Eternity" viimeisellä levyllään. "The Other" toimittaa täällä todellisen pistetelineen, jota sekä "Toten Hosenin" että "Böhse Onkelzin" fanit juhlivat. 80-luvun raivo tihkuu ulos linjoista, ilmentyen kitaroiden riffeinä ja rumpujen raivoissa rytmissä. Iso elokuva heti alussa.

Sitten alkaa laskeutuminen pimeämpiin maailmoihin. «Bloodsucker» on yksi ilmeikkäimmistä kappaleista. Anne Ricen "Interview with a Vampire" 12-vuotiaan Claudian inspiroima kappale leikkii sillä tosiasialla, että kuolemattomuus ei ole aina toivottavaa. Kuka haluaa pysyä XNUMX-vuotiaana ikuisesti? Seuraavat «Black Sails Against A Midnight Sky» ja «Dreaming Of The Devil» ovat samanlaisia. «Black Sails Against A Midnight Sky» -elokuvassa kitaramelodiat ovat vakuuttavia, mutta Usherin laulusta ei saa oikein mitään irti ja kertosäe on vain kohtalaisen miellyttävä. Ehkä se kaava, jonka mukaan kappaleet on kirjoitettu, on hieman liian ennakoitavissa tai iso, loistava idea puuttui. "Dreaming Of The Devilin" refräänissä sanotaan myös "Dreaming, Dreaming of the Devil / Tiedäthän, että se tulee olemaan kunnossa", mikä jotenkin vaikuttaa puolikypsältä. Sinänsä mukava vauhdikas kappale, joka pärjää hyvin myös tanssilattialla.

Minusta ”Doll Island – Isla De Las Muñecas” on varsin mielenkiintoinen, sillä ”Isla de las Muñecas” on saari Mexico Cityn edustalla kanavissa, jonka puissa roikkuu – nimen mukaisesti – satoja silvottuja lelunukkeja. Näiden nukkejen taustalla on tarina, että ne ripustettiin saarelle suojellakseen saaren lähellä hukkuneen tytön henkeä. Mutta takaisin musiikkiin, koska tämä on hyvin tehty kuudennessa kappaleessa. Kappale alkaa hiljaisella osuudella, jota kantavat enimmäkseen basso ja harvinaiset, hieman vääristyneet kitarat, kun taas Usher esittelee tarinan hukkuneesta tytöstä puolikuiskatuilla lauluilla. Otsikko muuttuu sitten klassiseksi heavy metal -osuudeksi, jota seuraa matalat, onnistuneet melodiat. Upea koostumus! Kun kauhupunk-bändi käsittelee toisen maailmansodan julmuuksia, tarkastelee nykytilannetta ja yhdistää kaksi ja kaksi, syntyy kappale, kuten ”German Angst”. Jos katsot Pegidan kaltaisia ​​ryhmiä, huomaat kuinka hirveän ajankohtainen aihe edelleen on. "German Angst" on heavy metal -kappale, joka saa sinut todella liikkeelle.

Muut - Ei koskaan enempää (Lyric Video)

Albumin toinen puolisko on pohjimmiltaan tasapainoilua keskinkertaisuuden ja yläluokan sekä metallin ja punkin välillä. Vaikka on todella hyviä kappaleita, kuten "In The Dark" ja "Screams In The Black House", "Funeral March" kuulostaa hieman liian kirkkaalta nimeksi, vaikka Usherin laulun perusteella voisi ajatella, että säkeessä ovat Iggy Pop ja Billy idoli. huoneessa seisomalla. "The Price You Pay" sisältää yhden kaikkien aikojen parhaista "The Other" -kuoroista. Laulu kuulostaa hyvältä ja instrumentaalisesti sinulla on hihassasi vaihtelevia melodioita, vaihtuvia rytmejä ja mahtavia ideoita. «Rise»:ssä tulee taas esiin punk, joka huokuu kauhu- ja B-elokuvan estetiikkaa sisällön ja ulkonäön suhteen. Albumin päättää dramaturginen "Mephisto", erittäin iso hitti, joka on loistava valinta pomppijaksi, koska se saa sinut kuuntelemaan uudelleen. "Mephisto" -riffi muistuttaa epämääräisesti "Subway to Sallya", ellei samannimistä kappaletta. Yksinkertaisuudessaan tuskin ylittämätön kertosäke, Rodin tumma, venyvä "Mephisto" kylmällä, melkein metallin näköisellä linjalla "Call my name" muodostuu jännittäväksi kokonaisuudeksi, joka voidaan toteuttaa livenä erittäin hyvin.

"Fear Itself" on menestynyt albumi, jonka ei tarvitse piiloutua edeltäjänsä taakse. Koska viimeisen albumin jälkeen puolet bändin jäsenistä muutti uusiin ympäristöihin, oli selvää, että «Fear Itself» kuulostaisi erilaiselta. Varsinkin toinen kitara tekee soundista volyymikkaamman ja vieläkin suuremmalla paineella. Tämä on erityisen havaittavissa kappaleissa, kuten «Funeral March», jossa on vahva bassokappale, jota kaksi kitaraa viihdyttävät upeasti. Pat Laveaun ja Ben Crowen kuusikielisten ja Aaron Tornin basson sekä Doc Caligarin massiivisten lyöntien ansiosta pomppija Mephisto lähtee liikkeelle uskomattomalla voimalla, joka ei olisi ollut mahdollista ennen. Toivottavasti viisi kaveria pysyvät yhdessä vielä jonkin aikaa, sillä yhteistyö saa sinut kaipaamaan tulevia levyjä. Bändi osoittaa, ettei ole muuta pelättävää kuin pelko itseään, joka tapauksessa he kulkevat omaa polkuaan pelottomasti eivätkä anna bändin jäsenten poistumisen hidastaa itseään. Päinvastoin, pieni raikas tuuli näyttää tehneen bändille hyvää. "Fear Selfissä" olisi voinut käyttää muutamia pieniä yllätyksiä, mutta "The Other" pysyy uskollisena itselleen. 80-luvun punk rock, kauhusekoitus kulkee läpi koko albumin. Hyvin annostellun suolan lisäksi keitossa on myös hius tai pari, mutta niistä pääsee yli - pääasia on, että levy on hauska, Rodin ääni on edelleen mukavaa kuunneltavaa, kappaleet nauhoitetaan vilkkaasti ja hyvällä tunnelmalla. Kaiken kaikkiaan on monia mukavia, pieniä kokeiluja, jotka rikastavat albumia katkaisematta punaista lankaa. Jokainen, joka on jo tykännyt «Toisesta», on tyytyväinen myös «Peloon itseensä». Levyn viihdyttävästä luonteesta johtuen se riittää ehdottomasti suositukseksi! Peukalo Hoch mieluummin pois kauhuelokuvassa! "Pelko itse" on veristä, mutta ei haise!

"Dreaming of the Devil" - Kulissien takana The Otherin kanssa

Tracklist

1. Pelko itsessään
2. Ei enempää
3. Verenimijä
4. Musta purjehdus keskiyön taivasta vastaan
5. Haaveilee pahasta
6. Nukesaari - Isla de las Muñecas
7. Saksan pelko
8. Huutaa mustassa talossa
9. Pimeässä
10. Maksamasi hinta
11. Surumarssi
12. Animal Instinct
13. Nousta
14. Mefisto

[rwp-review id=»0″]